Moikka!
Äiti alkoi käymään pitkillä reissuilla kerran pari viikossa (ilman mua!) ja palasi oudon hajuisena takaisin. Sitten yhtenä päivänä kävi niin, että äiti toi sen oudon hajun mukanaan. Yäk. Joku outo möntti, pitihän sitä haistella kovasti ja murista kun se lähenteli. Herra Huu. Äiti haki meille pennun. Murr.
Herra Huu haisee oudolta ja kaikki hössöttää. On se oikeastaan ihan söpö, kävin haistelemassa sitä salaa, kun se nukkui eikä kukaan nähnyt. Kömpelö ja pieni otus, onko tuo muka olevinaan bullmastiffi.
Aloin juuri tottua siihen että pieni sintti pyörii jaloissa, kun ovikello soi ja olohuoneeseen kannettiin häkki, missä oli se sama outo haju. Ei vetele, ei onnistu. Nyt niitä on kolme. Herra Huu, "haisuli" ja pikku myy. Herra Huun sisko ja veli tuli meille. Rahoituin hetken jälkeen, ehkä nuo ovat vain käymässä. Ei, eivät olleet.
Pikku-kukit olivat meillä viikon. Ne pissasivat ja kakkasivat mihin sattuu ja söivät mun leluja ja niiden kanssa hössötettiin vaikka kuinka. Kyllä minuakin muistettiin sentään välillä, varsinkin kun olin pentujen kanssa. Silloin sain paljon kehuja ja herkkuja. Tietysti sain myös paljon laatuaikaa äidin kanssa.
Aloin pikkuhiljaa jo tottumaan kukeihin, mutta tänään he lähtivät. Herra Huu jäi meille. Kukit olivat vain hoidossa. Olipa ne ehkä sittenkin kivoja, mutta ei tuu ikävä. Herra Huun kanssa tullaan jo juttuun kyllä, ehkä tuo otus vielä kasvaa ja oppii tavoille, en tiedä. Tänään kävimme yhdessä lenkillä, hihnat solmussa ja pikkuinen on kokoajan jaloissa ja äiti vielä kehuu sitä rääpälettä. Huoh.
Äiti sanoi että olen fiksuin, kiltein ja kaunein bullmastiffi, aina ykkönen :)
Aion kyllä pitää huolenkin ykköspaikastani, pikkuisella on pitkä tie vielä jotta ansaitsee paikkansa minun vierelläni :) Mutta kyllä se on ihan kiva oikeastaan. Ehkä.
