Hau hau!
Kynsimurheet alkaa olla takana päin, ja pieni tynkä kasvaa kovaa vauhtia takaisin :) äidin kanssa ollaan taas puuhasteltu paljon kaikenlaista, olen nähnyt kavereitani, harjoitellut hihnakävelyä ja ja ja.. tänään halusin kertoa teille mätsäristä. Äiti on tosi onnellinen vieläkin, taisi mennä aika hyvin.
Tapasimme uuden ystäväni Väinön puistossa. Väinö on pieni harmaa poika, välillä vähän äkäinen minulle mutta tulemme kuitenkin toimeen mukavasti. Saimme hetken leikkiä ja sitten mentiin autoon. Väinö tuli kanssani takaluukkuun ja kun auto käynnistettiin, aloimme nahistelemaan kovaäänisesti, olimme kumpikin vähän ihmeissään siitä mitä nyt tapahtuu. Väinö pääsi etupenkille omistajansa jalkoihin ja matka jatkui. Minä päätin ottaa torkut, koska osasin arvata että tästä tulee jännä reissu.
Ajoimme kauan kunnes tulimme luistinradalle. Oikeastaan se oli parkkipaikka, mutta niin jäässä että en viitsinyt edes hypätä takaluukusta pois. Astelin varovaisesti alas, kissamaisen ketterästi. Siellä oli paljon muita koiria, enkä todellakaan halunnut näyttää tyhmältä kaatumalla muiden edessä.
Kävelimme pihalla ja äiti hoki kokoajan pissa pissa pissa. No kai se on pakko, ajattelin, ja pissin nopeasti äidin mieliksi. Kokeilisi joskus itse pissata muiden edessä lumihankeen käskystä, pöh!
Menimme halliin missä oli hurjan paljon koiria! Tuli harjoiteltua muuten ohituksia sitten koko loppuelämän tarpeiksi. Sain kyllä tervehtiä paria vierasta koiraa, mutta en leikkiä. En yhtään! :(
Äiti etsi jotain selvästi, pujottelimme ihnisten ja koirien keskellä. Yritin haistella kaikkia jotka olivat tarpeeksi lähellä ja heilutin häntääni tervehdykseksi. Kävimme kehässä ja tajusin että olemme tulleet mätsäriin.. voi ei! :/ minuakin alkoi jännittää, mutta äiti antoi minun vain haistella kehää kaikessa rauhassa. Sitten menimme etsimään Väinön joka oli toisella puolella hallia. Sitten lähdimme ulos. Tässäkö se jo oli? Ei sentään, kävimme vain rentouttavalla kävelyllä jotta jännitys häviäisi ja taas sitä samaa pissa pissa pissa- hokemaa. Minä tuumin että jos kerran pitää mennä esiintymään, niin voisin kai puhdistaa itseni ja kierin, pyörin ja sukeltelin märässä hangessa. Mukavaa! :)
Toivotin väinölle onnea, kävelimme kakkoskehän viereen ja sitten odottelimme. Odotimme, odotimme ja odotimme. Melko tylsää. En kuitenkaan pystynyt nukkumaan, sillä kokoajan joku kulki ohi tai haukkui jossain. Koitin välillä saada äitiä leikkimään, annoin tassua ja pussailin, mutta äiti vain rapsutteli minua ja jutteli rauhallisesti. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen nousimme, venyttelimme ja kävelimme vähän ympäriinsä, äiti seisotti minua hetken ja sitten ravasimme vähän. Tuumin että kyllä minä nyt osaan tämän! :) Äitikin vsikutti kovin luottavaiselta ha kehui minua paljon. Oli aika mennä kehään. Seisomista, ravia kopelointia ja hampaiden tarkistus. Taisin vihdoin tajuta jutun juonen sillä olin kovin rauhallinen, keskittynyt ja liikuin kauniisti. Saimme punaisen nauhan! :) juoksimme pois kehästä, äiti hurrasi minulle, antoi monta namia ja kävimme nopeasti ulkona. Sitten taas odottelimme. Aloin jo todella väsyä odottelemiseen mutta rapsuttelu ja nami silloin tällöin auttoi minua olemaan rauhassa.
Pitkän odottelun jälkeen menimme taas kehään, ja siellä oli monta koiraa! 27 yhteensä, ja kehää alettiin jo purkamaan meidän ympäriltä. Säikähdin pahasti kun joku nosti sermin ilmaan takanani, mutta äiti vain käski minut seisomaan ja kehui. Siinä sitten seisoin. Juoksimme 4 kerrallaan kierroksen ympäri ja jatkoimme Seisomista. Tuomari osoitti minua ja sanoi jatkoon. Menimme keskemmälle kehää. Meitä jäi vielä aika monta kehään ja huomasin että äitiä alkoi jännittää. Juoksimme taas ympyrää ja kun pysähdyimme, tuomari toi ruusukkeen ja sanoi, neljänneksi. Ohhoh! :)
Äiti halasi minua ja kehui, hän oli ihan häkeltynyt onnesta. Minäkin olin tyytyväinen kun sain taas nameja ja pussin täynnä herkkuja! Kyllä kelpaa. Ja onhan se hienoa että yli 50 ison pennun joukosta minä tulin neljänneksi! Jouduin vielä kerran poseeraamaan kuvaajalle, ei olisi enää huvittanut mutta lopulta suostuin. Se siitä sitten, äiti pakkasi palkinnot reppuun ja lähdimme autolle, nukahdin pian kun pääsin autoon. Oli ihan kivaa kyllä, mutta väsyttävää puuhaa tuollainen show touhu.
Menemme kuukauden päästä oikeaan näyttelyyn, siellä on paljon muitakin bullmastiffeja :)
Tulipa pitkä tarina, kerrottakoon vielä lopuksi että täytin tänään 11kk ja painan 44 kiloa, säkäni on 61 cm ja olen onnellinen pieni bullmastiffi!
Hau ja Hei ja ensikertaan!
Kynsimurheet alkaa olla takana päin, ja pieni tynkä kasvaa kovaa vauhtia takaisin :) äidin kanssa ollaan taas puuhasteltu paljon kaikenlaista, olen nähnyt kavereitani, harjoitellut hihnakävelyä ja ja ja.. tänään halusin kertoa teille mätsäristä. Äiti on tosi onnellinen vieläkin, taisi mennä aika hyvin.
Tapasimme uuden ystäväni Väinön puistossa. Väinö on pieni harmaa poika, välillä vähän äkäinen minulle mutta tulemme kuitenkin toimeen mukavasti. Saimme hetken leikkiä ja sitten mentiin autoon. Väinö tuli kanssani takaluukkuun ja kun auto käynnistettiin, aloimme nahistelemaan kovaäänisesti, olimme kumpikin vähän ihmeissään siitä mitä nyt tapahtuu. Väinö pääsi etupenkille omistajansa jalkoihin ja matka jatkui. Minä päätin ottaa torkut, koska osasin arvata että tästä tulee jännä reissu.
Ajoimme kauan kunnes tulimme luistinradalle. Oikeastaan se oli parkkipaikka, mutta niin jäässä että en viitsinyt edes hypätä takaluukusta pois. Astelin varovaisesti alas, kissamaisen ketterästi. Siellä oli paljon muita koiria, enkä todellakaan halunnut näyttää tyhmältä kaatumalla muiden edessä.
Kävelimme pihalla ja äiti hoki kokoajan pissa pissa pissa. No kai se on pakko, ajattelin, ja pissin nopeasti äidin mieliksi. Kokeilisi joskus itse pissata muiden edessä lumihankeen käskystä, pöh!
Menimme halliin missä oli hurjan paljon koiria! Tuli harjoiteltua muuten ohituksia sitten koko loppuelämän tarpeiksi. Sain kyllä tervehtiä paria vierasta koiraa, mutta en leikkiä. En yhtään! :(
Äiti etsi jotain selvästi, pujottelimme ihnisten ja koirien keskellä. Yritin haistella kaikkia jotka olivat tarpeeksi lähellä ja heilutin häntääni tervehdykseksi. Kävimme kehässä ja tajusin että olemme tulleet mätsäriin.. voi ei! :/ minuakin alkoi jännittää, mutta äiti antoi minun vain haistella kehää kaikessa rauhassa. Sitten menimme etsimään Väinön joka oli toisella puolella hallia. Sitten lähdimme ulos. Tässäkö se jo oli? Ei sentään, kävimme vain rentouttavalla kävelyllä jotta jännitys häviäisi ja taas sitä samaa pissa pissa pissa- hokemaa. Minä tuumin että jos kerran pitää mennä esiintymään, niin voisin kai puhdistaa itseni ja kierin, pyörin ja sukeltelin märässä hangessa. Mukavaa! :)
Toivotin väinölle onnea, kävelimme kakkoskehän viereen ja sitten odottelimme. Odotimme, odotimme ja odotimme. Melko tylsää. En kuitenkaan pystynyt nukkumaan, sillä kokoajan joku kulki ohi tai haukkui jossain. Koitin välillä saada äitiä leikkimään, annoin tassua ja pussailin, mutta äiti vain rapsutteli minua ja jutteli rauhallisesti. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen nousimme, venyttelimme ja kävelimme vähän ympäriinsä, äiti seisotti minua hetken ja sitten ravasimme vähän. Tuumin että kyllä minä nyt osaan tämän! :) Äitikin vsikutti kovin luottavaiselta ha kehui minua paljon. Oli aika mennä kehään. Seisomista, ravia kopelointia ja hampaiden tarkistus. Taisin vihdoin tajuta jutun juonen sillä olin kovin rauhallinen, keskittynyt ja liikuin kauniisti. Saimme punaisen nauhan! :) juoksimme pois kehästä, äiti hurrasi minulle, antoi monta namia ja kävimme nopeasti ulkona. Sitten taas odottelimme. Aloin jo todella väsyä odottelemiseen mutta rapsuttelu ja nami silloin tällöin auttoi minua olemaan rauhassa.
Pitkän odottelun jälkeen menimme taas kehään, ja siellä oli monta koiraa! 27 yhteensä, ja kehää alettiin jo purkamaan meidän ympäriltä. Säikähdin pahasti kun joku nosti sermin ilmaan takanani, mutta äiti vain käski minut seisomaan ja kehui. Siinä sitten seisoin. Juoksimme 4 kerrallaan kierroksen ympäri ja jatkoimme Seisomista. Tuomari osoitti minua ja sanoi jatkoon. Menimme keskemmälle kehää. Meitä jäi vielä aika monta kehään ja huomasin että äitiä alkoi jännittää. Juoksimme taas ympyrää ja kun pysähdyimme, tuomari toi ruusukkeen ja sanoi, neljänneksi. Ohhoh! :)
Äiti halasi minua ja kehui, hän oli ihan häkeltynyt onnesta. Minäkin olin tyytyväinen kun sain taas nameja ja pussin täynnä herkkuja! Kyllä kelpaa. Ja onhan se hienoa että yli 50 ison pennun joukosta minä tulin neljänneksi! Jouduin vielä kerran poseeraamaan kuvaajalle, ei olisi enää huvittanut mutta lopulta suostuin. Se siitä sitten, äiti pakkasi palkinnot reppuun ja lähdimme autolle, nukahdin pian kun pääsin autoon. Oli ihan kivaa kyllä, mutta väsyttävää puuhaa tuollainen show touhu.
Menemme kuukauden päästä oikeaan näyttelyyn, siellä on paljon muitakin bullmastiffeja :)
Tulipa pitkä tarina, kerrottakoon vielä lopuksi että täytin tänään 11kk ja painan 44 kiloa, säkäni on 61 cm ja olen onnellinen pieni bullmastiffi!
Hau ja Hei ja ensikertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti